MARKO YLÖNEN

Marko Ylönen. Jo viisitoistavuotiaana Marko Ylönen soitti Turun sellokilpailujen finalistina. Myöhemmin hän saavutti 2. palkinnon Pohjoismaisissa sellokilpailuissa Turussa 1990 sekä palkintosijan Moskovan Tsaikovski-kilpailujen finaalissa samana vuonna. Keväällä 1996 hän voitti 1. palkinnon Concert Artists Guild -kilpailussa New Yorkissa.

Marko Ylönen on esiintynyt solistina ja kamarimuusikkona eri puolilla Suomea, useissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa, Japanissa, Kiinassa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Ylönen soittaa säännöllisesti kaikkien suomalaisten orkestereiden solistina. Keski-euroopassa hän on esiintynyt mm. Camerata Salzburgin, English Chamber Orchestran, Hollannin Kamariorkesterin ja Prahan kamariorkesterin solistina. Resitaaleja hän on soittanut monissa merkittävissä konserttitaloissa, joista mainittakoon Weill Recital Hall at Carnegie Hall New Yorkissa ja Concertgebouw Kleine Zaal Amsterdamissa.

Hän on myös toiminut Tapiola Sinfoniettan äänenjohtajana, Radion Sinfoniaorkesterin 1. soolosellistinä ja Uusi Helsinki -kvartetin jäsenenä.

Ylösellä on läheinen suhde kamarimusiikkiin, jota hän on soittanut eri kokoonpanoissa monien Suomen ja maailman eturivin muusikoiden kanssa, joista mainittakoon Natalia Gutman, Gerhard Schulz, Gary Hoffmann, Samuel Sanders, Leif Ove Andsnes ja Hagai Shaham. Hän toimi myös Korsholman musiikkijuhlien taiteellisena johtajana vuosina 2003, 2008 ja 2010-12, ja hän on LuostoClassic-tapahtuman taiteellinen johtaja 2014-2017.

Ylönen toimii kamarimusiikin professorina Sibelius-Akatemiassa. Mestarikursseja hän on pitänyt mm. Australiassa, Egyptissä, Kiinassa, Azerbaidzanissa,Yhdysvalloissa ja useissa Euroopan maissa. 

 Klassisen kantaohjelmiston lisäksi Ylönen on esittänyt myös nykymusiikkia, ja hän on soittanut useita suomalaisten sävellysten kantaesityksiä. 

Marko Ylösen levytysluettelo sisältää sekä uusia sellokonserttoja että perinteistä ohjelmistoa Ondine-, BIS- ja Finlandia- ja Alba-levymerkeillä. Viimeisimpinä on julkaistu Sibeliuksen kaksi lyhyttä sellokappaletta sisältävä CD (Lahti Sinfonia/Vänskä, BIS), Peteris Vasksin sellokonserton levytys (Tampere Filharmonia/Storgårds, Ondine), Joonas Kokkosen sellokonsertto (RSO/Oramo, Ondine), Chopinin ja Rahmaninovin sellosonaatit (Arto Satukangas, Alba) ja

POEMA suomalaista musiikkia sellolle ja jousille (Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri, Juha Kangas, Alba)