Savonlinnan musiikkiakatemian ystävät

SAVONLINNAN MUSIIKKIAKATEMIA
Suomen vanhin kesämusiikkikorkeakoulu

Savonlinnan musiikkiakatemian mestarikurssit ovat tarjonneet jo tuhansille laulun ja soiton opiskelijoille mahdollisuuden syventää ja jalostaa taitojaan parhaiden opettajien välittömässä ohjauksessa. Monet oppilaat ovat kohonneet klassisen musiikin kirkkaiksi tähdiksi.

Musiikkiakatemia on saanut alkunsa yli 60 vuotta sitten maineikkaista Savonlinnan musiikkipäivistä. Kursseille osallistuu vuosittain pitkälti toistasataa opiskelijaa, ja opetusta annetaan runsaat tuhat tuntia heinäkuisessa Savonlinnassa. Akatemia on Suomen laajin vapaan yliopistokentän musiikillinen osa.

Opetuksessa on hyvin kiinteä opettaja-oppilas-yhteys, mestari-kisälli-suhde. Opettajat ja oppilaat soittavat ja konsertoivat yhdessä.

Kansainvälisesti Savonlinna International Music Academy rakentaa musiikkisiltaa vieraisiin kulttuureihin, joissa lahjakkaat nuoret haluavat edistyä eurooppalaisen klassisen musiikin harjoituksessaan. Egyptissä kursseja on järjestetty jo 12 vuotta.

Musiikillinen ikkunamme Helsinkiin on tammikuinen talvijuhlakonsertti.
Savonlinnan musiikkiakatemian kunniapuheenjohtaja on Presidentti Martti Ahtisaari, taiteellinen puheenjohtaja professori Ralf Gothóni ja taiteellinen johtaja pianotaiteilija Kristian Attila.

MUSIIKKIAKATEMIAN YSTÄVÄT

Tule mukaan tähtiä tekemään – liity laadukkaan musiikkikoulutuksen tukijaksi.
Haluamme pitää opetuksemme huippulaadukkaana, tarjota syvällisen kehittymisen mahdollisuuksia kasvavalle joukolle innostuneita ja motivoituneita opiskelijoita, avata mahdollisuuksia nuorille lahjakkuuksille.

Pyrimme laajentamaan kurssejamme Savonlinnan syksyyn ja talveen sekä tekemään uusia avauksia kansainväliselle musiikkisillallemme.

Tulevaisuuden rakentamisessa ovat tukena Musiikkiakatemian ystävät, hyvää ja vapaata klassisen musiikin koulutusta arvostava ystäväpiiri, kannattajamme. Liity mukaan.

Musiikkiakatemian ystävänä saat
• sisäpiirikirjeessä ensi käden tietoa akatemian uutisista ja tapahtumista,
• lippuja edullisesti akatemian konsertteihin (n. 30 konserttia Savonlinnan kesässä ja talvijuhla
konsertti Helsingissä),
• kutsut musiikkiakatemian tapahtumiin sekä tapaamisiin opettajien, opiskelijoiden ja musiik
kiakatemian alumnin eli entisten opiskelijoiden joukosta nousseiden tähtien kanssa,
• mahdollisuuden seurata sovitusti musiikkiakatemian opetusta,
• selostuksia musiikkiakatemian koulutuksen sisällöstä, metodista ja saavutuksista,
• musiikin asiantuntijaesitelmiä,
• etusijan musiikkisillan ystävämatkoille,
• Savonlinnan musiikkiakatemian kannatusyhdistyksen jäsenyyden, joka oikeuttaa äänivaltai-
seen osallistumiseen yhdistyksen vuosikokouksiin.

LIITY SAVONLINNAN MUSIIKKIAKATEMIAN YSTÄVÄKSI

Haluan liittyä Musiikkiakatemian ystäväksi ja tukea Savonlinnan
Musiikkiakatemian työtä 50 euron vuosijäsenmaksulla.

Kaikki lomakkken kohdat tulee täyttää.

Olen lisäksi kiinnostunut:

Vapaaehtoistyöstä musiikkiakatemian opetuksen hyväksi:

Kotimajoituksen tarjoamisesta musiikkiakatemian opetuksen hyväksi:

Nimeni saa julkaista kotisivuillamme: