TOPI LEHTIPUU

Topi Lehtipuu on yksi aikamme merkittävimmistä suomalaisista oopperalaulajista. Tenorina kansainvälisesti arvostetun uransa lisäksi Lehtipuu on ollut Helsingin juhlaviikkojen taiteellinen johtaja lokakuusta 2015 lähtien. Lehtipuu oli myös Turun Musiikkijuhlien sekä Joroisten Musiikkipäivien taiteellinen johtaja.

Laulajana Lehtipuu on esiintynyt konserttisaleissa ja oopperataloissa ympäri maailmaa. Monipuolisena taiteilijana ja taitavana esiintyjänä tunnettu Lehtipuu omaa laajan ohjelmiston, joka ulottuu vanhasta musiikista Bachin ja Mozartin kautta klassismista moderneihin teoksiin. Hän on tehnyt tiivistä yhteistyötä useiden ohjaajien ja kapellimestareiden kanssa, kuten Ivor Bolton, Emmanuelle Haïm, René Jacobs, Sir John Eliot Gardiner, Riccardo Muti, Christophe Rousset, Sir Simon Rattle, Esa-Pekka Salonen ja Daniel Harding.

Euroopassa Lehtipuu vierailee usein Berliinissä, Brysselissä, Glyndebournessa, Savonlinnassa, Lontoossa, Pariisissa, Salzburgissa ja Wienissä. Hänen tähtihetkiinsä kuuluvat ylistetyt esitykset Glückin Iphigénie en Tauridesta Salzburgin Whitsun Festivaalilla ja Bachin Matteus-passiosta Peter Sellarsin, Sir Simon Rattlen ja Berliinin filharmonikkojen kanssa. Nykyaikaisen musiikin puolustajana Topi kutsutaan usein esiintymään uusiin teoksiin säveltäjiltä kuten Peter Eötvös, Nico Muhly ja Jukka Tiensuu, jonka teos Mora on sävelletty Topia varten ja joka äänitettiin keväällä 2017.

Topi esiintyy myös monilla albumeilla eritoten Grammy-ehdokkuuden saaneella DVD:llä Hulttion tiestä ja BBC Music Magazine-palkinnon voittaneella DVD:llä Nürnbergin mestarilaulajista, jotka molemmat on äänitetty Glyndebournessa. Hän on esiintynyt myös monissa versioissa Matteus-passiosta, mukaan lukien Sir Simon Rattlen johtamalla DVD:llä Berliinin filharmonikkojen kanssa ja ECHO Klassik-palkinnon voittaneella CD:llä, jonka on johtanut René Jacobs Academy of Ancient Music-orkesterin kanssa.

Australiassa syntynyt Lehtipuu opiskeli Sibelius-Akatemiassa pianon ja viulun soittoa sekä kuoronjohtoa ja laulua opettajinaan Peter Lindroos, Howard Crook ja Elisabeth Werres. Lähdettyään akatemialta hän lauloi Helsingin kamarikuorossa ja debytoi Albertina oopperassa Albert Herring Suomen kansallisoopperassa, mikä johti säännöllisiin esiintymisiin kansallisoopperassa ja Savonlinnan oopperajuhlilla sekä Théâtre des Champs-Elysées’ssä. Hän oli myös laulaja ja viulisti Höyry-kone -yhtyeessä, joka esitti ja äänitti progressiivista rockia monipuolisella ohjelmistolla gregoriaanisesta kirkkolaulusta raskaaseen metalliin. Lisäksi Lehtipuu on työskennellyt näyttelijänä sekä tuottajana ja sovittajana.