PAAVALI JUMPPANEN

Paavali Jumppanen on yksi ikäpolvensa aktiivisimmista ja menestyneimmistä suomalaispianisteista, joka esiintyy säännöllisesti sekä solistina että kamarimuusikkona ympäri maailmaa. Hänen ohjelmistonsa kattaa pianomusiikkia laajasti Bachista avantgardeen. Jumppanen on tehnyt yhteistyötä monien aikamme säveltäjien kanssa ja kantaesittänyt suuren määrän piano-ja kamarimusiikkiteoksia. Työskentely mm. Pierre Boulezin, Henri Dutilleuxin, William Duckworthin, Perttu Haapasen ja Riikka Talvitien kanssa on avannut Jumppaselle monipuolisen näkökulman musiikin alati ajassa muuttuvaan luonteeseen.

Opinnot veivät Jumppasen Sibelius-Akatemian kautta Sveitsiin, jossa hän työskenteli Krystian Zimermanin johdolla kolmen vuoden ajan. Baselin Musiikkiakatemiassa hän opiskeli pianon lisäksi urkujen, fortepianon ja klavikordin soittoa.

Jumppanen vietti 2011-12 lukuvuoden vierailijana Harvardin Yliopiston musiikkitieteen laitoksella Yhdysvalloissa työstäen kirjaa Beethovenin pianosonaateista. Kirjaprojekti on syntynyt osana Jumppasen monien vuosien ajan jatkunutta kiinnostusta Wieniläisklassismiin. Hän on esittänyt sekä Beethovenin että Mozartin pianosonaatit useissa runsasta huomiota saaneissa konserttisarjoissa Suomessa ja Yhdysvalloissa. Ensimmäisenä suomalaispianistina Jumppanen on levyttänyt Beethovenin 32 pianosonaattia. Levytyksen ensimmäinen osa on julkaistu Ondine-merkillä keväällä 2014 ja koko sarja tulee markkinoille vuosina 2015-16.

Kansainvälisen solistiuransa lisäksi Jumppanen on suosittu opettaja. Tänä vuonna hän pitää mestarikursseja mm. Savonlinnassa ja Oulussa. Jumppanen on myös toiminut kotikaupunkinsa Espoon Musiikkiopistossa pianon ja kamarimusiikin lehtorina. Hän aloitti toimen kansainvälisen PianoEspoo-festivaalin taiteellisena johtajana vuonna 2015. Paavali Jumppanen sai vuonna 2011 Jenny ja Antti Wihurin Rahaston tunnustuspalkinnon suomalaisen kulttuurielämän hyväksi tekemästään työstä.