KRISTIAN ATTILA

Kristian Attila

Savonlinnan Musiikkiakatemian taiteellinen johtaja, kysytyimpiin suomalaisiin lied- ja oopperamusiikin alalla työskenteleviin pianisteihin ja pedagogeihin kuuluva Kristian Attila toimii päätyökseen Sibelius-Akatemian laulumusiikin osaston lehtorina. Hän on tullut tunnetuksi esiintymisistään yli 20 vuoden ajan lukuisten eturivin suomalaisten laulutaiteilijoiden, mm. Tommi Hakalan, Juha Uusitalon, Jorma Hynnisen, Ritva Auvisen, Petri Lindroosin, Päivi Nisulan, Marjukka Tepposen, Jaakko Kortekankaan ja Pia Freundin kanssa. Hän on esiintynyt lukuisissa Euroopan maissa, Japanissa, Pohjois-Afrikassa, USA:ssa ja Kanadassa; kotimaassa mm. Suomen Kansallisoopperan konserttisarjassa ja monilla suomalaisilla musiikkifestivaaleilla (Savonlinnan Oopperajuhlat, Kuhmon Kamarimusiikki, Turun musiikkijuhlat, Urkuyö ja Aaria, Iitin musiikkijuhlat jne.).

Attila opiskeli Sibelius-Akatemiassa Margit Rahkosen sekä Malmön musiikkikorkeakoulussa Hans Pålssonin johdolla ja suoritti pianonsoiton A-tutkinnon Sibelius-Akatemiassa 1995. 1993-1994 hän opiskeli Suomen Kansallisoopperan Oopperastudiossa Ian Reidin johdolla. Sävellystä hän on opiskellut Kalevi Ahon ja Olli Kortekankaan johdolla. Attila on toiminut virallisena pianistina lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä laulukilpailuissa (mm. Lappeenranta, Mustakallio, Kangasniemi, Mirjam Helin sekä Järvenpään Sibelius-laulukilpailu) sekä omana pianistina mm. BBC:n Singer of the world -kilpailussa Cardiffissa 1. palkinnon saaneen Tommi Hakalan kanssa 2003, sekä toiminut pianistina lukuisilla mestarikursseilla, mm. Tom Krausen, James Kingin, Barbara Bonneyn ja säännöllisesti Dorothy Irvingin kanssa. Hän kuului lokakuussa 2007 Järvenpäässä pidetyn kansainvälisen Jean Sibelius –laulukilpailun juryyn.  

Attila on työskennellyt korrepetiittorina mm. Savonlinnan Oopperajuhlilla, vieraillen Ranskassa ja Italiassa, ja Suomen Kansallisoopperassa. Hän on tehnyt useita levytyksiä, mm. Toivo Kuulan yksinlauluja sisältävän levyn Tule armaani (Ondine) Tommi Hakalan kanssa sekä Sibeliuksen yksinlauluja sisältävän CD:n Norden (Alba) Pia Freundin ja Tommi Hakalan kanssa, sekä lukuisia taltiointeja Yleisradiolle. Hän on johtanut pianon äärestä kamarioopperoita (mm. Ilkka Kuusiston Vapauden vanki, DVD-taltiointi  2009 ja Nainen kuin jäätynyt samppanja, DVD 2011). [Text Wrapping Break]Attila on vieraillut opettajana mm. Kairossa (Savonlinnan Musiikkiakatemian Musical Bridge) ohjaaja Eija Tolpon kanssa, sekä Texasin ja Michiganin yliopistoissa USA:ssa. Hän on säveltänyt piano- ja kamarimusiikkia ja pitänyt oopperaimprovisaatiokursseja. Hän on toiminut myös jäsenenä työryhmässä, joka editoi Yrjö Kilpisen tähän asti julkaisemattomia lauluja Suomen Kulttuurirahaston tuella. Hän on saanut apurahoja Suomen Kulttuurirahastolta, Taiteen edistämiskeskukselta, Pro Musica säätiöltä sekä Wihurin rahastolta.